Tännepä ei kuulu sen kummenpia. Käsitöitä on tehty, mutta kuvat puuttuu. Tosin nuo tekeleet ovat samanmoisia kuin ennenkin, joten en jaksanut ikuistaa niitä kameralla.

Tiistaina sain valmiiksi salomoninsolmuhuivin punaisesta liukuvärjätystä villalangasta. Valmiin työn upotin huuhteluaineveteen ja se pehmeni huomattavasti. Tuo lankakin oli ohuen ohutta - paksuus 6/1. Olisin voinut ottaa tuon huivin vaikka itselle kesähuiviksi!

Eilen sain valmiiksi saunahatun liukuvärjätystä harmaasta hahtuvasta. Tuo väri tuntui tosi tylsältä, mutta toiveena oli miehelle sopiva väri - hattu lähtee syntymäpäivälahjaksi. Mallia muutin sen verran, että lierit jätin pois ja hatusta tuli enemmän kalottimainen. Mutta lenkki keikkuu edelleen päälaella!

Kohta suunnistamme kohti kauppoja, mutta ensin käymme kahden nuorimmaisen kanssa oikojalla. Toisen rautoja taas kohennetaan ja toiselle suunnitellaan rautoja. Kauppalistakin tuntuu taas venyneen pitkäksi kuin nälkävuosi - juhlitaanhan huomenna nuorimmaisen 7-vuotissynttäreitä lastenkutsujen merkeissä!