Meillä - tai siis kahdella nuorimmaisella - on edessä partioreissu viikonloppuna. Perheen vartiolainen lähtee tänä iltana "pimeään metsään" ja sudari huomenaamulla. Säätiedotuksia on katseltu ahkerasti ja kaikki mahdollinen vaatekerta näyttää olevan tarpeen reissulla.
Mutta näin meillä siis sudari eilen "pakkasi ihan itse":

2024970.jpg

Näkyy tuolla meitin lehtiroskiskin, joten kaikki ei sentään neidin mukaan lähde, mitä kuvassa näkyy ;)
Tänään varmaan tarttis vielä tehdä tavaroille jotain :)
Itse olen tyytyväinen, kun saa jäädä kotiin "leikkimään langoilla ja hahtuvilla" eikä tarvitse tallustaa märässä pimeässä metsässä. Mutta olen tosi iloinen, että lapset nauttivat moisesta touhusta!

Tällä viikolla on tullut valmiiksi tilaushuivi vihreästä alpakanlangasta (en taasen muistanut kuvata sitä) ja muutama tonttunen:

2024989.jpg

Nämä ovat tätä pienempää mallia - isommat odottavat vielä tuolla kokoamista.

Ja tässä yksi kokeiluversio:

2024992.jpg

Nuorimmaiset tälle jo nauroivat ja tyrmäsivät idean täysin. Siis jotain tälle täytyy vielä keksiä....

Meillä isäntä sai viime viikonloppuna korkean kuumeen ja pääsi vasta tänään töihin. Ja koska en päässyt tiistaina neulontailtaan, on sukanneulonta jäänyt vähän taka-alalle. Tästä ainakin näkee, etten ole mikään sukantikuttamisennopeusmestari ;)

2024996.jpg

Tämä pari viikkoa sitten aloitettu Fabel-sukka on edennyt vasta ensimmäisen sukan varteen. Ja oikein "kiusaksi" tuli Mervillaan lisää Fabel-lankaa viikolla ja mukana oli uusia houkuttelevia värejä! Sen ainakin tiedän, että niistä väreistä Irina taasen tekee aivan ihania sukkia :)

Ja suuret kiitokset Elinalle tunnustuksesta, jonka sain:

2025012.jpg

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfäärin tehdyn panostuksen johdosta, millä tahansa maailman kielellä.

2.Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3. Palkinnon saaja laittaa palkinnon logon blogiinsa.

4.Logo tulisi linkittää alkuperäiseen osoitteeseen.

5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt blogissaan. Kansainvälisen Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt löydät kuvaa klikkaamalla.

Olkoon tämä tunnustus kaikille blogia pitäville - en siis nyt (tylsimys kun olen) nimeä ketään erityisemmin näiden kiireiden keskellä.

Mutta vielä kerran kiitos Elina !

Mukavaa viikonloppua kaikille ja rauhaisaa Pyhäinpäivää!