Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksista, mutta nämä viime kuukaudet ovat olleet yhtä hulinaa...
Myyjäisiin on tavaraa valmistunut, lankoja varastoon tilattu ja "metsästetty", iltapäivähoitareita hoidettu ja myyjäisissä käyty. Viimeiset myyjäiset olivat viime lauantaina ja nyt tehdään urakalla loppuja tilaustöitä ennen joulua valmiiksi. Lisäksi huomenna on vielä kylätalomme pikkujoulujuhlat, jonne pitäisi mennä lapsia laulattamaan. Tosin tänään on olo ollut hieman flunssainen, joten saa nähdä miten huomisen menon käy. Ja sitten onkin edessä harrastusten ja koulujen päättäjäisiä ja omien joululahjojen metsästystä...
Kaikista markkina-ja tilaustuotteista en taasenkaan ehtinyt kuvia ottamaan, mutta tässä muutama kuva viime aikoina tehdyistä tuotteista:
1118258.jpg
Tonttusia, joista nämä jäivät kotitontuiksemme. Isompi on kokeiluversio ihan omaan käyttöön. Ohje löytyi viime vuoden askartelulehdestä ja puun (pätkä heinäseivästä) tonttuun sain ystävälliseltä naapurilta.
1118263.jpg
Tässä vielä lähikuvaa omista tontuista. Alusta loppuun käsinhuovutettuja - pitkän parran alta ei näy, mutta vartalona ja päänä kaksi märkähuovutettua villapalloa ja hatut leikattu itse huovutetusta villalevystä. Parta, nenä ja silmät neulahuovutettu lopuksi. Ja tonttuset istuvat tai seisovat (kummin vaan) taas heinäseipäästä sahatussa alustassa. Näitä tonttusia lähti monen monta maailmalle uusiin koteihin ja joku päätyi saunatontuksikin... :)
1118264.jpg
Tässä tilaustyönä tehdyt rannekkeet, joiden asiakas toivoi ylettyvän kyynärpään yli. Lankana on käytetty Garnstudion Inka-lankaa ja sitä kului rannekkeisiin 2x50g. Puikot nro 7. Lisäksi myyntiin tein samaisesta langasta lyhyempiä rannekkeita joustinneuleena.
1118265.jpg
Tässä Garnstudion Alpaca-langasta tehdyt tilausrannekkeet ja samanlaisia tuli sitten tehtyä myös myyntiin. Lankaa kului rannekepariin n. 50g ja puikot olivat nro 3.
Lisäksi kuvassa uusi tossumalli - tontullisen oloiset kippurakärkitossut. Näitä on tullut tehtyä sekä kuvan punaisina että vihreä ja sinisävyisinä. Ensi vuonna samaisia tossuja valmistuu myös aikuisten kokoja :)

Nyt on huomista huovutusta odottamassa kahden hahtuvalapaset, puikoilla siniset hahtuvatossut ja virkkausta odottamassa salomoninsolmuhuivi. Vielä pitäisi saada tehtyä yhden hahtuvatossut ja kahdet villasukat ennen joulua. Niin ja joulupukin konttiin vielä vanhimman pojan tyttöystävälle tulevat hahtuvalapaset. Loput tilaustyöt saavatkin asiakkaiden luvalla valmistua vasta joulun jälkeen.

Ja kaikille virolaisen villalangan ystäville tiedoksi: viimeisin tilaus on tehty Virosta 4.12 ja odottelen sen saapuvan Mervillaan vielä ennen joulua. Mitä paketissa sitten onkaan taitaa olla vielä aikamoinen salaisuus...

Ja kiitos Kikille uudesta sivupohjasta ! Tuo sininen on juuri minun värini :)

Rauhaisaa ja tunnelmallista toista adventtia kaikille !