Laiska olen ollut - liekö tuo kellon siirto vaikuttanut tämän viikon työtehokkuuteen. Nuorimmat lapsoset ovat touhottaneet koko alkuviikon täysillä kahdeksaan asti illalla ja pitkän selittelyn jälkeen (valoisaa on, kun kelloja on siirretty, -ja kyllä, nyt on ilta, vaikka ulkona ei olekaan pimeää)saatu iltapalalle ja sänkyyn. Tiistaina piti vielä lähteä seitsemän jälkeen polkupyöräretkelle, josta kotiuduimme kahdeksan jälkeen - mistä nuo lapset saavat kaikki virtansa!!
Jotain pientä on tullut tehtyä:
480576.jpg
Pieni pipo seiskasta. Puikot taisi olla 4½, silmukoita 72 ja reunukseen tein tuon aalto-kuvion (en muista kuvion hienompaa nimeä). Päälaen kavennus joka 3. krs:lla puikon alussa ja lopussa. Koko 2-3 v.
Ja pitihän minunkin päästä kokeilemaan haarukkapitsiä:) Nuukuus tosin iski ja lirkuttelin mieheni taivuttamaan minulle vähän paksummasta rautalangasta kokeiluhaarukan. Ja hyvin on tuokin tuossa hommassa toiminut! Taidan olla joko hidas oppimaan tai järjenjuoksu ei tällä viikolla toimi, mutta kyllä tuo haarukkapitsin tajuaminen tuntui olevan ylivoimasta. Kunnes...löysin netistä videon, joka opetti kädestä pitäen, kuinka homma luistaa - ja lähtihän se luistamaan.
Kuvassa osa pitsistä jo liitetty yhteen(en malttanut odottaa, että saisin pitseistä yhtä pitkät) ja osa vielä yksinkertaisena. Ja tuo minun hieno haarukkapitsilaite!
480582.jpg
Kolmas projekti:
mitäköhän näistäkin tulee??? Jos ajatuksissani olevat tekeleet onnistuvat, saatte nähdä kuvat niistä sitten valmiina. Lankana on ainakin virolainen hahtuva ja pesukone odottaa...
480586.jpg