Päivitykset ovat harvassa - aamupäivisin olen yrittänyt hartia-ja kyynärpääkivun uhallakin tehdä alpakkavillapaitaa valmiiksi ja iltapäivät vierähtävät iltapäivähoitolaisten seurassa. Ja illat...hmmm...kuskataan lapsia harrastuksiin tai ollaan pelattu Menolippua koko perheen voimin. Meihin iski pelihulluus sateisten ja harmaiden iltojen myötä. Valittelin juuri, että jää kaikki käsityöt tekemättä ja ne pienet kodinaskareet, jotka on suunnitellut tekevänsä, kun hoitolaiset lähtevät kotiin. Mutta ensimmäiset joulumarkkinat lähestyvät, joten on jo aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa puikot kiltisti kätösiin:)

Villapaita on onneksi jo loppusuoralla. Tänä aamuna huolittelin käden-ja helmansuut ja edessä on vielä kaula-aukon resorin teko. Puseron on oltava (oma päätös) valmis pe 5.10.,jolloin vien sen illalla tilaajalleen. Ja tekemistä odottavat 3 saunahattua, 2 rannekkeet, huivi ja hahtuvalapaset + markkinakamat.

Ja nämäkin houkuttaisivat:
949438.jpg
Nämä Fabelit tulivat eilen Mervillaan. Olivat vihdoin saaneet täydennystä Norjan varastoon! Ja tuo tummemman punainen ja vaaleamman sininen saivat sormeni syyhyämään - mutta ei vielä saa koskea.....
Harmitti, kun olivat nostaneet Fabel-lankojen hintoja tuolla Norjassa, joten jouduin itsekin nostamaan kerähintaa 2,45 euroon. Suositushinta Garnstudion sivuilla tosin näyttää olevan 2,55 e.

Mutta kiireistä huolimatta, mukavaa tiistaita ja viikon jatkoa kaikille neulojille- niin ja kaikille muillekin:)