Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
20.04.2009 - 13:58

Tämä ajatus on kytenyt mielessä jo pitkän aikaa, joten nyt oli toteutuksen aika:

Eli ommeltuja pussukoita. Kankaana kangasvarastosta löytynyt ohuempi farkkukangas.

Vasemmalla olevassa kaupallinen pitsi merihevosen kanssa koristeena ja oikealla olevassa käsinvirkattu pitsi. Tuon käsinvirkatun pitsin tekijää en tiedä, mutta tekijällä ollut viitsiliäisyyttä virkata sitä pitkä rimpsu ohuen ohuesta langasta todella pienellä puikolla!

 

Näiden nalle (vai koala?) veljesten pohjana märkähuovutettu villalevy. Reunat ja kasvot on ommeltu moulin-langalla.

 

Ja laatikosta löysin kerän joskus Lidlistä ostettu puuvillalankaa (kestää 60-asteen pesun), joten se päätyi ensimmäiseksi neulottuun tiskirättiini Nauru. Täytyy tosiaan testata, onko tuo niin hyvä idea kuin maailmalla liikkuvat mielipiteet antavat ymmärtää.

Pianon päällä majailee vielä mytyssä oleva valmis huivin tekele. Esittelen sen, kunhan saan niin paljon aikaiseksi, että saisin laitettua sen pingoitukseen...

 

Mutta tästä olen erityisen ylpeä:

Neitimme (2 lk) koulussa tekemä "pääsiäispupu".

Lapset itse leikkasivat kaikki kankaat ja ompelivat reunat käsin. Ja tuon pupun korkeus on sentään ainakin 30cm.

Minusta se suloinen Hymy

 

Mukavaa viikonalkua kaikille Hymy

 

15.04.2009 - 09:49

Tänne sivuille en ole aikoihin ehtinyt (jaksanut) päivittää enkä muiden kirjoituksia kommentoida. Suokaa anteeksi Nolostunut

Ja olipa outoa tulla näille sivuille, kun kaikki on muuttunut Yllättynyt

 

Alkuvuosi kului sairastellessa eikä olo ole vieläkään täysin ennallaan. Joillakin kuntoutumisaika on ollut jopa 8kk - saa nähdä, koska itsellä on entisenlainen olo.

 

Mutta käsitöitä en ole jättänyt enkä Mervillaa. Päivät ovat siis kuluneet hissukseen (olen ainakin yrittänyt rauhoittua!) neuloen, ommellen ja "hoitaen" lankajuttuja Hymy

 

Tässä muutama aikaansaatu tuotos:

 

Kaulahuivi Alpaca-lankaa 100g , puikot nro 4

Mallikertana tuo helppo 2oyht., lk

 

Kynsikkäät, Morea -lanka (100% merinovillaa) n. 100g, puikot nro 3½

Ranteessa "valepalmikko", mallikerta 5s

 

Kaulahuivi Dolce-lanka 100g, puikot nro 5.

Neule aina oikein. Tämä lanka ei erityistä neulekuviota tarvinnut Hymy

 

Ja vihdoin pääsen niiden monien neulojien piiriin, jotka ovat neuloneet tuon ihanan Revontuli-huivin! Tässä omani.

Lankana virol.villalanka A08, tosin paksuus 6/2 ja puikot nro 5.

Vaikka lanka ei ollut tuo ohjeen mukainen 8/2, ei tätäkään kulunut kuin piirun päälle 200g.

 

Muutamia pieniä "ompeluksia" on myös tullut tehtyä, mutta niistä ensi kerralla...

 

31.12.2008 - 19:49
pikaisesti toivottamaan kaikille

Hyvää Uutta Vuotta  2009 !


Joulukuu sujunut niin tiiviisti työnteossa ja "joululoma" huilatessa, että blogin päivityskin jäänyt tekemättä :(

Mutta nyt ulos lasten kanssa katselemaan taivaalla loistavia raketteja ja ampumaan myös omia (suojalasit tietysti silmillä!). Ja kymmeneltä suuntaamme autonnokan kirkonkylälle katsomaan Hämeenlinnan järjestämää "yhdistymisilotulitusta". Huomenna me kaikki kuntalaiset olemmekin sitten hämeenlinnalaisia :)


Meillä pienin järkevästi suojautunut linnoitukseen - ei tosin ymmärtänyt nyt illalla alkuunkaan, miksi ei pääse ulos ;)

31.10.2008 - 10:19
Meillä - tai siis kahdella nuorimmaisella - on edessä partioreissu viikonloppuna. Perheen vartiolainen lähtee tänä iltana "pimeään metsään" ja sudari huomenaamulla. Säätiedotuksia on katseltu ahkerasti ja kaikki mahdollinen vaatekerta näyttää olevan tarpeen reissulla.
Mutta näin meillä siis sudari eilen "pakkasi ihan itse":



Näkyy tuolla meitin lehtiroskiskin, joten kaikki ei sentään neidin mukaan lähde, mitä kuvassa näkyy ;)
Tänään varmaan tarttis vielä tehdä tavaroille jotain :)
Itse olen tyytyväinen, kun saa jäädä kotiin "leikkimään langoilla ja hahtuvilla" eikä tarvitse tallustaa märässä pimeässä metsässä. Mutta olen tosi iloinen, että lapset nauttivat moisesta touhusta!

Tällä viikolla on tullut valmiiksi tilaushuivi vihreästä alpakanlangasta (en taasen muistanut kuvata sitä) ja muutama tonttunen:



Nämä ovat tätä pienempää mallia - isommat odottavat vielä tuolla kokoamista.

Ja tässä yksi kokeiluversio:



Nuorimmaiset tälle jo nauroivat ja tyrmäsivät idean täysin. Siis jotain tälle täytyy vielä keksiä....

Meillä isäntä sai viime viikonloppuna korkean kuumeen ja pääsi vasta tänään töihin. Ja koska en päässyt tiistaina neulontailtaan, on sukanneulonta jäänyt vähän taka-alalle. Tästä ainakin näkee, etten ole mikään sukantikuttamisennopeusmestari ;)



Tämä pari viikkoa sitten aloitettu Fabel-sukka on edennyt vasta ensimmäisen sukan varteen. Ja oikein "kiusaksi" tuli Mervillaan lisää Fabel-lankaa viikolla ja mukana oli uusia houkuttelevia värejä! Sen ainakin tiedän, että niistä väreistä Irina taasen tekee aivan ihania sukkia :)

Ja suuret kiitokset Elinalle tunnustuksesta, jonka sain:



Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfäärin tehdyn panostuksen johdosta, millä tahansa maailman kielellä.

2.Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3. Palkinnon saaja laittaa palkinnon logon blogiinsa.

4.Logo tulisi linkittää alkuperäiseen osoitteeseen.

5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt blogissaan. Kansainvälisen Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt löydät kuvaa klikkaamalla.

Olkoon tämä tunnustus kaikille blogia pitäville - en siis nyt (tylsimys kun olen) nimeä ketään erityisemmin näiden kiireiden keskellä.

Mutta vielä kerran kiitos Elina !

Mukavaa viikonloppua kaikille ja rauhaisaa Pyhäinpäivää!


21.10.2008 - 10:31
Mervillassa siirrytty "jouluaikaan" :)
Ja ajankulu on ollut sen mukaista. Harmittaa, kun ei jaksa enää tällä iällä valvoa öitä töitä tekemällä - tulisi valmista vähän enemmän ;)

Täällä koululaiset viettivät syyslomaa viime viikolla ja sain kotiin neidin apuriksi. Ja apua oli tarjolla joka asiaan (voi kiitos neitiseni!): leipomiseen, tonttujen tekoon, kissan hoitoon, siivoukseen ym. ym. Ja vastavuoroisesti sitten yhdessä tehtiin 3D-kortteja, pelattiin ym. Viikko hurahti nopeasti ja eilen oli taas paluu arkeen. Ja niin rankka paluu, että tänään kyllä selässä tuntuu.

Mutta tällaisia täällä on tekeillä (kaikki kuvat keskeneräisistä tuotoksista):



Huovutettuja levyjä tonttuja varten ...



Ja palloja (lisää muualla) tonttuja varten ...



Huovutusta odottavat hahtuvatossut (tilaustyö) ...



Meillä on illalla taas kylän naisten neulontoilta ja nämä laitoin valmiiksi puikoille iltaa varten. Oli ihan pakko päästä kokeilemaan tätä uutta Fabel -väriä, joka tuli Mervillaan. Tuo lanka on huudellut myyntikorissa jo muutaman viikon ;)
'


Sain alihankintaompelutöitä ja tämän laitteen sain "naapurin sedältä". Kone saapui meille ilman ohjekirjaa, joten tämän laitteen ompelukuntoon laittaminen on vienyt luvattoman paljon aikaa. Ja eilen, kun vihdoin sain kaikki kankaat leikattua ja istuin koneen ääreen, sain poikkastua koneen ainoa neulan! Onneksi mies lupasi tänään ajella ompelukoneliikkeen kautta ostamaan muutamat varaneulat kotiin.



Perjantai-iltana kävimme ilta-ajelulla Riihimäellä katsastamassa uuden vahinkovarastomyymälän. Samalla reissulla löysimme iiison uuden (meille uusi) kirpparin ja sieltä tarttui tämä mukaan 8e:lla! Tätä on etsitty ja haettu ja nyt sain sen kotiin :)



Yksi kuva edes yhdestä valmiista aikaansaannoksesta :)
Huivi salomoninsolmuilla (tilaustyö) virolaisesta villalangasta A81.
Tämä tuli lahjaksi 95v. syntymäpäiviään juhlivalle rouvalle ja toiveena oli, että huivin pitää olla riittävän iso isolle ihmiselle :)
Kokoa tuli (en mitannut), mutta lankaa kului silti alle 200g.

Mervillaan tuli kaiken tämän kiireen keskellä uutta lankaakin:



Tuo ensimmäisen kuvan Elfin -lanka on ihanan pehmeää mohairsekoite lankaa.
Toisen kuvan Defile -langat ovat myös mohairia ja kumpaakin lankalaatua tuli varastoon viittä eri väriä.
Garnstudiolta tein uuden Fabel -tilauksen ja sieltä on tulossa varastoon 7 uutta väriä viimeistään ensi viikon alussa.

Nyt takaisin työntouhuun. On hyvä ilma viettää päivä TAAS sisällä joulujuttuja tehden. Tosin taidanpa ensin laittaa puuhellaan tulta, jottei sormet jäykisty tässä tuulen viilentämässä lämpötilassa ;)

Ilmoitusasia vielä:
Täällä järjestetään suositut joulumarkkinat kylätalolla su 23.11. Muutama myyntipaikka on vielä vapaana. Niitä voi kysellä minulta. Paikkamaksukaan ei ole kuin 10e ja siihen sisältyy joulupuuro tai kahvi+joulutorttu. Joten varaa ihmeessä myyntipaikka näiltä markkinoilta!